LVM Lentoliikenneverkoston kokous 22.10, EU asetus 1008/2008 toivottavasti uudistuu

LVM järjesti säännönmukaisen tilaisuuden ilmailualan toimijoille, jossa osallistujat saivat kuulla asiaa ilmailun hallinnon alalta. LVM ja Traficom esittelivät aluksi ICAO yleiskokouksen tapahtumia. Yleiskokouksen agendalla oli ICAOn johtovaltioiden valinta järjestön päättäviin elimiin. Suomi oli ollut aktiivinen GNSS (GPS) häirintäasiassa ja yleiskokous saikin aikaan päätöslauselman, jossa ilmailun tahallinen häirintä tuomittiin. Tanska valittiin edustamaan Pohjoismaita ICAOn johtoon.

Yllättävästi ICAOn kokouksessa ei keskustelu laajemmin lainkaan lentoasemien suojauksesta, mutta aihe oli ehkä liian uusi, eikä
ehtinyt mukaan esityslistalle. Toisaalta aihetta saatetaan käsitellä jossain komiteassa ja asia tulee esille myöhemmin.

EU asioista vastaava Erik Asplund esitteli komissiossa tämän vuoden aikana olleita ilmailuun liittyviä aloitteita. Aloitteet
käsittelivät mm. matkustajan oikeuksia, multimodaalisuutta (lento-juna) sekä voimakkaasti keskustelussa olevaa painetta lentoyhtiöiden ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi. Paikalla ollut suomalainen ilmailu koki aiheet lähinnä kustannuksia
kasvattaviksi.


Päivi Jämsä ministeriöstä esitteli komission päivitysehdotuksia EU asetus 1008/2008 uudistamisprosessiin. Kuten kaikki paikalla olleet totesivat, niin asetus on melko vanha ja sen uudistaminen on viivästynyt. Kuten me alan ammattilaiset ymmärrämme hyvin, niin
vuonna 2008 tehdyllä asetuksella ei juurikaan valmistauduta tulevaisuuteen paperin ollessa 20 vuotta vanha ja ilmailun kehittyessä voimakaasti jatkuvana prosessina.


Monet päivitysesitykset liittyivät covid-pandemian aiheuttamaan kriisiherännäisyyteen ja mahdollisuuksiin tukea lentoyhtiöitä nopeammin kriisitilanteissa. 80-vuotta kestänyt rauhan aika Euroopassa on painanut Euroopan valtiot ruususen uneen, josta olisi aika monin tavoin herätä kantaman vastuuta eurooppalaisista. Tulevaisuuden ilmailu kuitattiin muutamalla lauseella ja yhdellä kuvalla:


”KOM ehdotukset – soveltamisalan laajennukset
Miehittämätön ilmailu

”Määritellään tarkemmin, mitkä drone operaatiot kuuluvat tämän sääntelyn piirin ja niille luodaan tarvittaessa kevyemmät vaatimukset kuin perinteiselle toiminnalle”

Keskustelun puute ilmailun vaatimuksista osoittaa, päättäjät ja poliitikot eivät ehkä täysin ymmärrä ilmailun mahdollisuuksia. Komission ehdotuksissa lentoyhtiöiden vaadittaisiin mm. hyväksymään matkustajalle maksuton käsimatkatavara sekä varmistamaan samaan ryhmään kuuluvien asiakkaiden paikat vierekkäisillä paikoilla lentokoneessa ilman lisämaksuja. Komissio haluaa lisäksi selventää matkustajan oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä.

Koska Eurooppa on julkaissut tavoitteet biopolttoaineiden käytölle Euroopan liikenteessä, on huoleksi noussut muiden valtioiden lentoyhtiöiden saama asiaton kilpailuetu, jos EU-ulkopuoliset lentoyhtiät käyttävät halpaa kerosiinia liikenteessä uusiutuvan polttoaineen sijaan. Komissio esittää lisämaksuja tällaisille Euroopan liikenteessä oleville reiteille sekä samoin lisämaksuja tällä hetkellä ansiotonta etua
nauttivilta aasialaisilta lentoyhtiöiltä, jotka lentävät Venäjän ilmatilan läpi. Venäjän hyökkäyssodan aikana aasialaiset lentoyhtiöt ovat valloittaneet markkinoita Aasian ja Euroopan välillä sekä lisänneet suoria yhteyksiä Euroopan suurkaupunkeihin.

Kiinalaiset viisumikäytännöt Euroopassa ovat myös höltyneet, jolloin Suomi ei voi käyttää viisumia välineenä kannustamaan Helsingin lentoaseman käyttöä taloudellisena välineenä.


Traficom esitteli tulevaa ilmatilauudistusta ja sen vaiheita. Suurin havainto esityksestä oli se, että koko esityksessä ei mainittu kertaakaan sanoja miehittämätön, drooni tai alailmatila. Suunnitelmasta jäi kuva että ilmatilamuutos ei tuo mitään uutta tulevaisuuden lentämiselle, vaan on rakennettu pääaiassa perinteisten toimijoiden näkökulmista. Tempo D alueiden aktivointi on kuulemma vähäistä ja
Traficomin pitää vielä tutkia niiden käyttöä!


Norwegian piti lopussa raikkaan esityksen, joka ajan loppuessa jäi hieman lyhyeksi. Osoittaen kaivattua innovatiivisuutta, toteuttaa Norwegian kilpailutetun reitin Kööpenhaminan ja Aalborgin välillä, jossa käytettään 40% SAF polttoainetta. Tällä kokeilulla halutaan lisätä
investoijien halukkuutta tuottaa SAFia ja rakentaa osaltaan markkinoita uusiutvalle lentoliikenteelle.

Linkki voimassaolevaan asetukseen 1008/2008: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/ALL/?uri=CELEX%3A32008R1008